kevään viimeinen tentti edessä. ihan kuulkaas melkein nappaa. oon suorittanut kehittävää tenttiinlukua nyt jo hurjat 1½ tuntia, ja nyt on luovan tauon aika. tässä välissä voinkin siis kerrata kuulumisia.
toukokuun aikana olen viettänyt 8-vuotisvähänniinkumerkkipäivän tapaista muuan hemaisevan blondin kanssa (joka myös akkuporakonemiehenä ja kukkaismattina tunnetaan), vappua, yhdistettyjä tupari/läksiäis/synttäreitä eri muodoissaan peräti kaksi kertaa (molemmilla kerroilla oli kivaa), työskennellyt ahkerahkosti (onko se sana?) koulussa ja ahkerasti töissä, virkistäytynyt linnanmäellä työkavereiden seurassa, päässyt auringonoton ja grillauksen makuun, viettänyt huikean viikonlopun muun muassa suomenlinnassa oleillen ystävien seurassa sekä kuullut muistuttavani hätkähdyttävästi nuorta madonnaa. ihan jees saldo tähän asti! ohessa virallinen 8-vuotisvähänniinkumerkkipäiväpotretti:

olen myös äheltänyt pieniä askartelutouhuja muun puuhastelun lomassa. päätin kokeilla omien askarteluhelmien tekoa cernit-massasta, ja tässä ensimmäinen koerannerengas:

lisäksi löysin sinellistä aarteita ja tein perus rannekorun, tällä kertaa ihan itselleni:

tupareiden toinen emäntä unna sai turkoosin setin, ja jännetuppitulehduksista huolimatta rannekoru vaikuttaisi olevan ahkerahkossa (aion vakiinnuttaa tämän sanan) käytössä (ja kyllä, tiedostan puutteeni valokuvaajana):

tupareiden synttärisankari, läksiäissankari ja emäntä vol 2 sai penaalin. myöhemmin neiti sai arvoonsa sopivan pinkin työkalupakin jonka tiedän tulleen enemmän kuin tarpeeseen (joskin vasaran käyttöä purkinavaajana hieman vierastan, but girl's gotta do what girl's gotta do), mutta lohdutukseksi piti jotain viedä ensimmäisiinkin tupareihin. tein penaalin servettitekniikalla, eli leikkasin servetistä kuviot ja pääsin jälleen askartelemaan, tällä kertaa decoupage-aineella. sekä aine että servetti löytyivät sinellistä. :) penaali toimii vaaleuden ylistyksenä ja vastalöydetyn sinkkuuden syleilynä:

toukokuussa saimme myös vihdoin odotettua perheenlisäystä, kun postiluukusta tipahti ärsyttävä pikkunälkä! <3 who needs babies anyway, when you've got this cutie!

kuukausi on siis ollut tähän asti ollut onnistunut, ja ottaen huomioon että kahden päivän päästä alkaa loma, suvaitsen olettaa että parempaa on luvassa! :)(: