yhyy. oon kipeenä kotona. ja vielä mahdollisimman huonoon aikaan, kun juuri olin aloittanut työt lastentarhanopettajan sijaisena. harmittaa tosi paljon olla just nyt sieltä pois, mutta ei voi mitään, pitää ottaa menetetty aika takaisin ensi viikolla. ja nyt kun mulla ei muuta olekaan kuin aikaa, voisin hieman päivittää tänne blogiin käsityöjuttuja, joita on tullut tehtyä..
aloitin joulun alla villapaidan teon! alku alkoi lupaavasti, ja parissa päivässä sain valmiiksi kaiken toista hihaa ja kaulusta lukuun ottamatta. siitä lähtien työ onkin roikkunut ja odottanut, että jaksan tarttua siihen jälleen.. pitää skarpata, että pääsee vielä tämän talven aikana pukeutumaan lämpimään itsetehtyyn villapaitaan. josko sitä tänään..

kyllä siitä vielä villapaita tulee.. eri asia, kuinka muotopuoli. lanka on novitan crystalia, jota en ole onnistunut löytämään muualta kuin porttipuiston tarjoustalosta.. onneksi mulla on nyt varastossa tarpeeksi, että villapaita tulee valmiiksi (joskus). langassa on veikeä rakenne, se on pehmeää ja kyllä, nuo ovat paljetteja tuolla langan seassa!

anoppi sai joululahjaksi korusetin jota oli joskus aiemmin toivonut.

ja isosiskolle tein myös korusetin. oon aivan ihastunut noihin kukkahelmiin. :)

kaksoissisko sai itseään esittävän nuken, jonka nimesin hänen mukaansa nucca-nukeksi. nukella on upeat huovasta tehdyt lentoemovaatteet pillerihattua myöten, ja hiukset ovat jotain silkkimateriaalia. alun alkaen oli tarkoitus tehdä marilyn monroe -nukke carol meldrumin
neulo tähtiä -kirjasta, mutta päätinkin tehdä lentoemonuken. itse nukke on kirjasta otettu, loput improvisoin. ja pakko todeta, että yhdennäköisyys on huikea! mainittakoon kuitenkin, että siskollani on nenä, toisin kuin nukella.

äiti sai uudet villasukat, kun on aina niitä vailla. lisäksi tein hänelle samanlaisen harmaan putkihuivin, jonka olen aiemmin tehnyt itselleni. lisäksi tein veljelle ja appiukolle peruspipot ja isä sai villasukat, mutta sukista en edes viitsinyt ottaa kuvaa.. kokoa riitti vaikka frankensteinille, ja toinen sukka oli melkein puolet isompi kuin toinen.. näyttivät hämmentävän paljon räpylöiltä, kun olivat isän jalassa, mutta (todennäköisesti säälistä mua kohtaan) isä piti urhoollisesti niitä jalassa koko joulun ajan.

tämän korusetin tein itselleni jo aiemmin joitain juhlia varten. ovat tulleet lemppareiksi, vaikka yleensä pidänkin hieman yksinkertaisempia koruja.

löysin eräänä päivänä netistä hauskan ohjeen huovutetulle pitkäjalkaiselle jänikselle, ja oli aivan pakko itsekin kokeilla. ihanan yksinkertainen ja nopea neuloa! näitä ajattelin tehdä vielä eri väreistä. mielestäni pupu ei kasvoja kaipaa, ja oli kyllä suloinen jo ennen pesukoneessa huovuttamista.
tällaista tällä kertaa, nyt jatkan villapaidan tekoa..