sunnuntai 13. helmikuuta 2011

käsveska a'la johanna

oon ollut viimeisen viikon keuhkokuumeessa kotona, ja lievää mökkihöperyyttä on ollut havaittavissa. ensimmäiset pari päivää nukuin (koko hereilläoloajan valitin tuskissani kipujani, matti oli varmaan ainakin ihan mielissään kun vaan nukuin..), seuraavat muutaman päivän olin "peruskipeenä" eli aika meni melkoisella zombimeiningillä teeveetä töllöttäessä, pipon onnistuin saamaan aikaan muun koomauksen ohella. lauantaina olikin sitten hyvä olo, vaan ei minnekään voinut/saanut lähteä, ja mattikin häipyi auttamaan kaveria muutossa, joten minä jäin adhd-olossani itsekseni kotiin. väänsinpä sitten omaksi huvikseni käsilaukun.



aika suloinen, vaikka itse sanonkin. lanka oli lankamaailmasta ostettu sirdarin big softie, jota löytyi ihanissa sävyissä. alkuperäinen suunnitelma oli tehdä lapaset tästä, mutta muutaman kerran resorin kudottuani tulin siihen tulokseen että kyseinen lanka ei yksinkertaisesti tahtonut syntyä uudelleen lapasina, ja päätin tehdä laukun. laukku oli koekäytössä tänään, ja sen perusteella päätin, että mikäli en tahdo avainten sojottavan sieltä sun täältä neulosten lomasta, teen laukkuun pikimmiten vuoren.



yksityiskohtana itse tehty nappi! kuvassa ei ole käytetty salamaa, joten värisävyt näyttävät tyystin erilaisilta, kuin toisessa kuvassa. en oikein osaa sanoa, kumpi on lähempänä totuutta. riippuu vissiin valosta.



tättärätää! tässä tämä pipo, jonka tein heti kun puikot käsissä pysyivät. lanka on hakaniemen hallin vihreästä vyyhdistä, ja langan nimi on niinkin hieno kuin linie 245 fiamato. olen todennäköisesti ostanut sitä joskus aikeinani tehdä jotain kivaa siskolleni, joka pitää pinkistä kovasti. mutta tämän pipon taidan pitää itselläni, näyttää niin kivalta mustan takin kanssa. on mulla tuolla toinenkin kerä jotain pinkkiä, joka lienee samalla ajatuksella ostettu, että ehkä se siskokin vielä jotain saa..